Täällä minä karkkipussini kanssa peiton alla olen taas lähempänä luvassa olevaa painonpudotus-starttia. Karkkipussi, kohta meidän tiemme erkanevat. How sad. Olen nyt tosiaan pohtinut itselleni vähän pelisääntöjä ja pyrin näin koko aika valmistautumaan edessä olevaan urakkaan. Tänään on tehty nämä konkreettisimmat päätökset. Eli jo aikaisemmin kokeilemani karppaus on itselleni se tehokkain ja helpoin tapa laihtua. Karppaaja saa syödä ja herkutella, kunhan vaan muistaa välttää hiilareita ja sen olen oppinut jo ennestään. Kerran viikossa minä pidän kuitenkin tästä vapaapäivän ja jos on luvassa satunnaisia lomamatkoja, niistä ei myöskään rangaista jos pääsee lipsumaan.
Olen aina ollut itselleni liian ankara ja sen takia helposti antanut periksi, koska laihduttamisesta on tullut henkisesti ja fyysisesti liiankin rankkaa. Tarvitsen sääntöjä, jotten lipsu, mutta myös pakoreitin jotten lopeta kesken. Vaikeinta tässä päätöksessä on ollut se, että olen jättänyt tätä ennen ruokavaliostani lihan kokonaan pois. Nyt oman terveyteni kannalta otan hetkeksi pienet söpöt ja pörröiset ystäväni takaisin haarukkaan. Tämä kuitenkin tietyillä rajauksilla, esimerkiksi possuun tai nautaan en yksinkertaisesti pysty koskemaan. Suurin osa ruokavaliostani onkin karpatessani kana, tuo söpö pieni höyhenpallero. Olen pahoillani pieni kana.
Liikunta on myös tärkeä osa tätä prosessia. Olen rehellisesti sanottuna laiska ja en innostu uusista jutuista kovin helposti. Ratsastus olisi se ykköslajini, mutta liian kallis opiskelijabudjettiini. Olen siis ostanut kortin uimahallille, jossa on myös pari kertaa viikossa bodypumpia. Pyrin siis käymään treenaamaassa kaksi kertaa viikossa ja joka kerta niin pumpissa kuin uimassakin. Näin saan hyvän kombon aerobistapuolta ja lihaskuntoa. Jos saan duunia, niin voin satunnaisesti poiketa sitten hevosen selässä.
Motivaatio laihdutukseen on taas entistä korkeammalla ja mulla olis ihan hirveesti asiaa itelleni tänne blogiin, mutta aihe kerrallaan ettei pieni pääni mene entistä enemmän sekaisin. Seuraavaksi siis päivittelen tuonne eri sivuilleni pientä infoa painosta ja tavotteista ja mistä ikinä lie..Sen jälkeen löllerränkin yksinäiseen kylmään sänkyyni. Eipä sinne kukaan komea korsto mahtuisikaan.



3 kommenttia:
Heip! :)
Innolla jään odottamaan lisää tekstejä, itse kun painin saman asian kanssa. Ja kun liikuntamuodot näkyy olevan aika samaa lajia, niin on mahtavaa "päästä mukaan" samanlaiseen projektiin kuin omani. :)
Lisäksi osaat kirjoittaa ainakin omaa silmääni miellyttävästi :)
Tsemppiä!
Hei, kiitos kommentista ja kyllä lisää on luvassa :) ...Tässä parasta onkin se, että löytyy niin monia saman ongelman kanssa painivia, että yhessä me kyllä onnistumme!
Heippa taasen. Kirjoituksiasi on kiva lukea, koska sinulla on kiva tyyli kirjoittaa. kuinka paljon olet miettinyt tavotteitasi? entä palkitsetko itsesi jotenkin päästessäsi tiettyyn painoon? itselläni on enismmäinen tavoite -10 kiloa ja siitä hyvästä pääsen kasvohoitoon :) väkersin itselleni myös exel taulukon jossa on kaikki punnituspäiväni seuraavan vuoden ajalta, tavoitepainot jokaiselle punnituspäivälle sekä tilaa omille kommenteille, jotta voin myöhemmin muistella millaista oli:P jään odottelemaan uudis tekstejäsi:)
Lähetä kommentti